Jokilaakson

MATKAILUPUUTARHA JA JOKIRISTEILY

Viherpeukaloiden unelmamatkalla tutustut jokivarsipuistojen vehreyteen ja värileikkiin.

Jokilaiva m/s KOIVUNLEHTI  tekee n. tunnin mittaisen opastetun risteilyn Lapuanjoella toukokuusta syyskuuhun. Laiva lähtee Jokilaakson matkailupuutarhan laiturista, jossa ensin n. tunnin tutustuminen puutarhaan asiantuntijan opastuksella. Risteily päättyy Kulttuurikeskus Vanhan Paukun laituriin. Vanhassa Paukussa on mahdollisuus maukkaaseen lounaaseen Ison Prässin ravintolassa sekä tutustua eri näyttelyihin ja museoihin sekä tehtaanmyymälöihin.

Jokilaakson matkailupuutarha on upea ja suosittu puutarhamatkailukohde Lapuan kaupungin keskustassa, yli 100-vuotiaassa, entisen maineikkaan emäntäkoulun puistoalueella. Puutarhasta löytyy ainutlaatuisia kasvikokoelmia ja ideoita myös oman pihan istutuksiin. Alueelle on istutettu tuhansia erilaisia kasveja, joista osa on perinteisiä puutarhakasveja, mutta joukossa on myös uutuuksia ja harvinaisuuksia. Havukasvikokoelmassa on kymmenittäin erikoisia ja harvinaisia havukasveja. Mukana on myös harvemmin nähtyjä kotimaisia jalosteita. Kymmenet erilaiset vanhanajan pensasruusut huumaavat tuoksullaan omassa ruusupuutarhassaan. Matkailupuutarhan alueella voi tutustua myös erilaisiin kesäkukka- ja perennaistutuksiin, köynnöksiin, kivikkokasveihin jne. Pienten vieraiden ilona puutarhasta löytyy myös kotieläimiä.



Kesäkahvila Nukkeruusussa nautit lisäksi maukkaat nisukaffit.

Hinta: 25,-/hlö, ryhmässä 20-52 hlöä
Kesto: n. 2,5 h.
Sisältää: opastetun laivaristeilyn, asiantuntijaopastuksen puutarhassa ja nisukaffitrahteerauksen kahvila Nukkeruusussa
Voimassa: n. 20.5.-15.9.
Kuljetukset: ryhmän omalla linja-autolla
Lisäpalvelut: lounas seisovasta pöydästä Ison Prässin ravintolassa Vanhassa Paukussa  ma-pe klo 10.30-14.                

 

Yhteystiedot

- Puh. 0500 555 969 (Kai Pöntinen) tai kai.pontinen@nic.fi
- Yhteydenottolomake: www.latomerilaivat.fi


www.latomerilaivat.fi

www.jokilaaksonmatkailupuutarha.fi
                                                                                                             
 

oikeudet muutoksiin pidätetään


Sulje

Tietoa evästeistä

Sivustollamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä. Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.

Evästeiden estäminen ja poistaminen

Voit estää evästeiden käytön tietokoneellasi muuttamalla selaimesi asetuksia. Asetusten sijainti riippuu selaimesta. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että monet toiminnot ja palvelut edellyttävät, että verkkosivusto tallentaa tekemäsi valinnat. Jos estät evästeet, et välttämättä voi käyttää kaikkia toimintoja ja palveluja. Kaikissa selaimissa evästeet voi poistaa yksitellen tai yhdellä kertaa. Poistotoiminnon sijainti riippuu selaimesta. Jos käytät useampaa eri selainta, muista poistaa evästeet kaikista.